Kuinka tehdä töitä kotoa ilman mitään työkokemusta

 

Mahdollisuudet kotoa tehtäviin töihin ovat parantuneet vuosien aikana. Tilastokeskuksen työvoimatutkimuksen mukaan lähes puolet suomalaisista työskentelee kotona ainakin osan ajasta. 

 

 

Voimme kaikki olla samaa mieltä siitä, että yksi Covid-19-pandemian pitkäkestoisista vaikutuksista on, että etätyömahdollisuudet ovat parantuneet Suomessa ja maailmalla. Lisäksi halukkuus etätöihin on lisääntynyt. YLE:n kyselyssä heinäkuussa 2020 huomattavasti suurempi osa ihmisistä halusi tehdä etätöitä, kuin huhtikuussa 2020.

 



On kiintoisaa, että suurin osa työntekijöistä pitää kotoa tehtävää työtä tehokkaampana, mukavampana ja parempana työn ja muun elämän tasapainon kannalta. Owl Labsin vuoden 2021 tutkimuksessa 83 % vastaajista vahvisti, että heidän tuottavuustasonsa on sama tai parempi kotoa työskennellessä verrattuna työpaikalla työskentelyyn.

 

Tämän lisäksi, 70 % vastaajista kyseisessä tutkimuksessa mainitsi erikseen, että virtuaaliset tapaamiset ovat vähemmän stressaavia tavallisiin kokouksiin verrattuna.

 

Oletko kiinnostunut työskentelemään kotoa, mutta pelkäät, että sinulla ei ole kokemusta? Lue seuraavat tehokkaat vinkit, jotta pääset nauttimaan ensimmäiset kotityöskentelykokemuksestasi täysin siemauksin!

Mukavan ja tuottavan kotitoimiston valmistelu

Kotisi muuttaminen työpaikaksi ei ole niin helppoa, kuin luulisit. Tulet kokemaan paljon häiriötekijöitä ja keskeytyksiä, jotka saattavat vähentää työmotivaatiotasi.

 

Puhdas tila antaa selkeät ajatukset. Varmista siis, että valitset hyvin järjestetyn tilan tai huoneen kotitoimistoksesi. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että sen täytyy olla tylsä, eikä lainkaan hauska. Voit olla luova ja koristella toimistosi asioilla, jotka voivat motivoida sinua työssäsi.

 

Tässä kolme asiaa, jotka sinun tulee muistaa, kun valmistelet itsellesi mukavan ja tuottavan kotitoimiston.

Vinkki #1: Oikean tilan valitseminen

Tietyt asiat on syytä ottaa huomioon, kun valitaan parhaiten sopivaa paikkaa työskentelyyn.  Clever Architectural Digestsissa mainittiin kognitiotieteilijä Anja Jamrozik ja hän kertoi, että on olemassa viisi perusasiaa, jotka tulee arvioida parasta työskentelypaikkaa valitessa.

 

Työskentelypaikassa täytyy olla (1) luonnonvaloa, (2) mukava/sopiva lämpötila, (3) hyvä ilmanvaihto, (4) mukavat huonekalut ja (5) minimimäärä häiriötekijöitä. On suositeltavaa, että työympäristö on hiljainen, jotta ”työalue” voidaan erottaa kunnolla ja tämän avulla lisätä keskittymisaikaa. 

Tip #2: Ergonomia: mukavan ja terveellisen työaseman rakentaminen

 

Ergonomiaan sijoittaminen voi varmasti tehdä työskentelystä mukavampaa. The goal of products with Ergonomisesti suunniteltujen tuotteiden tavoite on säilyttää hyvä ryhti ja ehkäistä tuki- ja liikuntaelinten sairauksia. 

 

Tässä on muutamia tarpeellisia tuotteita työasemalle, jotka voivat tukea ryhtiäsi fyysistä terveyttäsi kokonaisuudessaan: 



  1. Korkealaatuinen, mukava tuoli (niskatuella)

  2. Säädettävän korkeuden seisova työpöytä

  3. Kannettava tai ylimääräinen tietokonenäyttö/-monitori

  4. Säädettävä sähköpöytä

  5. Ergonominen langaton hiiri

Tip #3: Työmateriaalien organisointi

Tilan järjestelyn ja kaikkien tarpeellisten tavaroiden ostamisen jälkeen, seuraava vaihe on organisointi. Tässä on joitakin vinkkejä kotitoimiston organisointiin:



  1. Kehitä järjestelmä tärkeiden asiakirjojen erottamiseen vähemmän tärkeistä asioista. Varmista, että säilytät tärkeitä asioita laatikoissa, joihin on helppo pääsy.

  2. Harkitse elävien kasvien, taulujen tai muiden esteettisten tavaroiden lisäämistä, jotka voivat lisätä työmotivaatiota.

  3. Pidä työhuoneesi siistinä välttääksesi stressiä ja minimoidaksesi sotkun. Muista, että puhtaalla tilalla on suuri vaikutus mielen selkeyteen.

 

Huoneesi organisointi ei ole kerran tehtävä asia. Voit testata useita eri asioita, ennen kuin sinulle selviää, mikä järjestelmä toimii parhaiten tuottavuutesi kannalta.

Häiriötekijöiden hallinta ja tehtävässä pysyminen

Hyvin tuottavaksi henkilöksi tulemisessa ei ole oikopolkuja. Ole kärsivällinen ja tee työtä omaan tahtiin, kunnes ahkeruudesta tulee osa elämäntapaasi. Yksi tapa siihen on oppia hallitsemaan heikkouksiasi. 

 

Tässä on kolme muistutusta viivytysten välttämiseen ja siihen, kuinka keskittyä paremmin työhösi.

Häiriötekijöiden tunnistaminen ja minimointi:

Jokainen tarvitsee välillä hieman vaihtelua työstä, koska vaihtelu vähentää stressiä ja työuupumuksen riskiä. Tämä muistaen, pystyäksesi keskittymään tiettyyn tehtävään hyvin, tavoite on ”minimoida” häiriötekijät, eikä eliminoida niitä kokonaan. 

 

Tässä muutama hyödyllinen vinkki työkeskeytysten vähentämiseksi:



  1. Tunnista merkittävimmät toiminnot, jotka häiritsevät työtäsi  – Tarkkaile keskittymiskykyäsi noin kolmen – viiden päivän ajan ja kirjoita muistiin asiat, jotka vievät keskittymisesi pois työnteosta. Sitten yritä yksi kerrallaan luopua niistä tai määrittää niille aikaraja. 



  1. Minimoi aikasi puhelimella työtuntien aikana. – Jotkut sovellukset antavat sinulle mahdollisuuden määrittää tietty aikajakso, jonka aikana et voi käyttää puhelintasi. Esimerkki tästä on Forest App, joka auttaa sinua välttämään jatkuvaa puhelimen tarkistamista. 



  1. Laita äänet pois sosiaalisen median sovelluksistasi. –  Puhelimen asettaminen ”Älä häiritse” -tilaan auttaa myös, sillä äänimerkit voivat häiritä keskittymistäsi helposti. Määritä ajat, jolloin voit tarkistaa puhelimesi.

  1. Tee yksinkertainen työlista. – Itsesi ylikuormittaminen pitkällä työlistalla saa sinut vain lannistumaan tehtävien tekemisen suhteen. Tee yksinkertainen lista ja palkitse itsesi lyhyillä tauoilla aina, kun saat yhden asian valmiiksi.



  1. Kuuntele hyvää musiikkia. – Suosikkilaulujesi kuunteleminen voi nostaa mielialaasi ja auttaa sinua keskittymään paremmin töihisi. 

Aikataulun laatiminen ja siinä pysyminen

On olemassa sanonta: “Those who fail to plan, plan to fail.” Suunnitteleminen tai aikatauluttaminen on erittäin optimaalista tuottavuutesi kannalta, kun teet töitä kotoa. 

 

Pysyminen aikataulussasi voi johtaa useisiin etuihin, kuten:



  • Pystyt noudattamaan määräaikoja ja ruuhkat ja stressi vähenevät

  • Voit asettaa rajoja ja pitää yllä terveellistä tasapainoa työn ja muun elämän välillä.

  • Se antaa sinulle selkeän näkemyksen työsi rakenteesta ja tavoitteidesi päätarkoituksesta

  • Auttaa sinua hallinnoimaan tuottavuuttasi, työmäärääsi ja palkkaasi 

 

Kaiken lisäksi, aikataulun asettaminen on helposti tehtävissä. Sinun tulee vain muistaa nämä kolme strategiaa: 

  1. Jos olet freelancer, aseta työaikataulusi sille ajalle, jolloin tunnet olosi tuottavimmaksi. On hyvä antaa parhaan tiedon kulkea, kun aivoissasi on eniten toimintaa. 

  2. Järjestää aikaa lyhyille tai pitkille tauoille. Älä taistele kehosi tarpeita vastaan. Sinun täytyy nipistää aikaa työtunneistasi venyttelyyn, lyhyihin torkkuihin, syömiseen tai vain aivojesi lepuuttamiseen. 

  3. Tee varasuunnitelmia, jotta vältyt turhautumiselta odottamattomien aikataulua häiritsevien tapahtumien aikana.

Tehtävien priorisointi: mitä pitää tehdä ja koska

Sinusta tulee tehokkaampi työskennellessäsi yksin, kun tiedät, kuinka priorisoida tehtäviäsi. Tällöin voit arvioida, mitä pitää tehdä ja mitä voit jättää tekemättä, jos aikaa ei ole tarpeeksi. Lue tästä tekniikat, joiden avulla voit priorisoida työvelvollisuutesi viisaasti.



  1. Tee lista kaikista päivittäisistä työlistoistasi, tapaamisistasi ja työprojekteistasi.

  2. Tunnista kiireelliset tehtävät ja kirjoita ylös selkeät määräajat ja liitä ne aikatauluusi.

  3. Jos työmääräsi on liian kuormittava, voit jakaa ne osiin ja tehdä asiat osa kerrallaan. 

  4. Vältä monen tehtävän tekemistä samanaikaisesti. Tuottavuudessa on suuri ero, kun yksi asia tehdään tehokkaasti, verrattuna siihen, että kaikkia asiat tehdään heikkolaatuisesti..

  5. Tarkastele listaasi säännöllisesti pysyäksesi ajan tasalla.

Tehokas kommunikointi etätöistä

Etätyön tekeminen kotona voi vaikuttaa sosiaaliseen kanssakäymiseen. Välttääksesi kommunikointiongelmia kollegojesi kanssa, noudata alla olevia tehokkaita vinkkejä.

Hallinnoi sähköposteja ja pikaviestejä

Sähköpostit ja pikaviestit ovat tärkeitä viestinnässä asiakkaiden, projektimanagereiden ja kollegojen kanssa. Muista, että sähköposteihin vastatessasi sinun tulee pysyä ammattimaisena ja aina ajatella, ennen kuin lähetät vastauksen/viestin. 

 

Noudata seuraavia vinkkejä pysyäksesi viestinässä ajan tasalla ja välttääksesi väärinkäsityksiä: 

  1. Kirjoita sähköposteja, joissa on selkeä ja ytimekäs viesti. 

  2. Järjestä tekstisi puhtaisiin ja lyhyisiin kappaleisiin

  3. Ole huolellinen sisällön ja kieliopin kanssa. 

  4. Mieti viestisi sävyä ja varmista, ettei viesti ole epäkunnioittava lukijalle.

  5. Rakenna sähköpostisi johdonmukaisesti ja ymmärrettävästi.

Osallistuminen virtuaalisiin kokouksiin

Yhteyden pitäminen kollegoihin on mainio tapa saada tukea ja apua, kun törmäät työhön liittyviin ongelmiin. Tässä vinkkejä hyvien ammattisuhteiden pitämiseen kollegojesi kanssa. 



  1. Ole tietoinen kehonkielestäsi. – Varmista videotapaamisten aikana, että olet oikealla tavalla pukeutunut ja vältä tarpeettomia liikkeitä, jotka saattavat häiritä muita. 



  1. Tarjoa välillä apua tai kysy kysymyksiä – Kysymysten kysyminen tai avun tarjoaminen tietyistä työaiheista voi olla tapa saada yhteys työkavereidesi kanssa. Koska teillä on yhteistä työ, miksi et aloittaisi keskustelua sillä?



  1. Ole proaktiivinen ja ota kantaa asianmukaisiin aiheisiin. – Kokouksiin osallistuminen saattaa avata sinulle mahdollisuuksia, kuten ylennys tai vastaava. Se voi olla tapa näyttää taitojasi ja tehdä hyvä vaikutus kollegoihisi. 

Yhteenveto

Vaihtaminen etätöihin voi olla haastavaa ja pelottavaa aluksi, mutta kun totut siihen, huomaat, että useat edut saattavat saada sinut nauttimaan siitä. 

 

Tarvitset vain omistautumista ja lisäponnisteluja, jotta voit 

  1. Rakentaa siistin, mukavan ja hiljaisen työalueen tai kotitoimiston.

  2. Oppia prioriteettisi, järjestää prioriteettisi ja noudattaa niitä.

  3. Pysyä yhteydessä muihin ihmisiin, jotta vältät työuupumuksen tai ylimääräisen työhön liittyvän stressin.

 

Jos hallitset nämä kolme tärkeää asiaa, olet tuottavampi ja tunnet olosi paremmaksi työskennellessä kotoa.

ChatWriters – Täydellinen kotoa tehtävä työ niille, joilla ei ole kokemusta.

Oletko kyllästynyt matkustamaan kotoasi työpaikallesi? Koe kotoa tehtävän työn kauneus ChatWritersilla! Täällä tarjoamme etätyökokemuksen, jossa voit valita itse aikasi ja tehdä töitä niin paljon tai vähän, kuin itse haluat. 

 

Chat-operaattorina palkkasi perustuu siihen, kuinka moneen viestiin vastaat. Kun olet tehtävissäsi valmis, tulosi kertyvät viikon loppuun mennessä. Voit myös saada bonuksia ja muita kannustimia (riippuen tilanteesta). Jatka muiden kiinnostuksen kohteiden harjoittamista, kuten opiskelua, sillä voit tehdä töitä Chatwritersilla osa-aikaisesti.


Vaatimukset on helppo täyttää ja ne käsitellään 24 tunnin sisällä. Tarjoamme myös koulutuksen niille, joilla ei ole kokemusta tämän kaltaisesta työstä. Mitä siis odotat? Hae nyt! Liity ChatWriters-tiimiin tänään.

Ryhdy chat-operaattoriksi jo tänään ja työskentele kotoasi!

Chatwriters.com tarjoaa sinulle mahdollisuuden tienata rahaa työskennellen kotoasi. Liity maailmanlaajuiseen freelance operaattoreiden tiimiimme jo tänään - Maksamme jopa 0,18€ viestiltä

Rekisteröidy kumppanin kanssa

Flag icon
Asiakas Palvelut

Olemme sinuun yhteydessä 24 tunnin sisällä

Lisää blogipostauksia

Paras opas kotoa työskentelyyn aloittelijalle

Aloita kotoa työskentelymatkasi yksityiskohtaisella aloittelijan oppaallamme. Löydä hyväpalkkainen etätyö, jonka voit aloittaa ilman mitään kokemusta


Tee töitä internetissä kotoa | Löydä etätyötä - Chatwriters

Haluatko saavuttaa vapauden, joustavuuden ja tasapainon urallesi? Kotoa työskentely voi sopia sinulle! Lue tämä opas aloittaaksesi.


Kotoa työskentely opiskelijoille – Parhaat etätyöt | Chatwriters

Etsitkö työtä, joka sopii kiireisen opiskelijaelämääsi? Lue tämä artikkeli oppiaksesi lisää siitä, kuinka työskennellä etänä ja mitkä työt sopivat parhaiten opiskelijoille.


Parhaat kotoa tehtävät työt introverteille – 100 % etänä | Chatwriters

Kotoa tehtävä työ voi sopia täydellisesti introverteille. Löydä parhaat kotoa tehtävät työt niille, joilla on introverttinen persoonallisuus!


Kotoa tehtävä työ vammaisille – Töitä vammaisille | Chatwriters

Tutustu eri tapoihin, joilla vammaiset henkilöt voivat tehdä töitä kotoa, mukaan lukien etätyöt ja muut innovatiiviset ratkaisut! Tutustutaan yhdessä.


Kotoa tehtävä työ kuulovammaisille tai kuuroille | Chatwriters

Tutustu kuulovammaisten henkilöiden moniin työllistymismahdollisuuksiin kattavassa oppaassamme kotoa tehtävästä työstä. Opi, kuinka teet unelmaurastasi totta!


Tee töitä kotoa ilman koulutusta | Chatwriters

Etsitkö tapoja tehdä töitä kotoa ilman koulutusta? Lue nämä helpot vinkit, joiden avulla löydät sopivan työn ja aloita etätyön tekeminen tänään!


Kotoa tehtävä työ naisille | Kokemusta ei tarvita | Chatwriters

Oletko kotiäiti vai vain nainen, joka haluaa tehdä töitä kodin mukavuudesta? Tämä blogi kertoo etätyön tyttövoimasta.


Kirjoitustöitä kotoa | Kirjoitustyö etänä | Chatwriters

Hanki arvokkaita vinkkejä saadaksesi kotoa tehtävän kirjoitustyön, valmistaudu menestykseen ja menesty tällä alalla. Tutustu chat-operaattorina toimimisen etuihin tänään.


Osa-aikaisia töitä kotoa – Löydä joustavuus Chatwritersilla

Etsitkö osa-aikaisia kotoa tehtäviä töitä? Chatwriters tarjoaa joustavia mahdollisuuksia asiakaspalvelu- ja asiakastukirooleihin. Hae tänään ja löydä täydellinen työ.


Tee töitä kotoa ulkomailla | Etätyöt ulkomailla | Chatwriters

Onko ajatus kotoa tehtävästä työstä ulkomailla houkutteleva? Selvitä, kuinka voit saada vapauden ajasta ja paikasta lukemalla tämä blogikirjoitus.